Käsi joka päiväkirjaani kirjoittaa – Ida Grönlundin sooloesitys
Ensi-ilta pe 12.2 klo 20.00 (LM) Vernissan huoneteatterissa
Luvassa parhaita juttuja vuosilta 2003–2009 sekä aivan uutta materiaalia…
Stand up -koomikko Ida Grönlund teki ensimmäisen esiintymisensä Tikkurilan Teatterissa vuonna 2003. On siis ilo ja kunnia saada Grönlundin sooloesitys ensimmäisenä juuri Vernissan huoneteatteriin, ennen kuin se lähtee kiertämään suomen Stand up –lavoja. Sooloesitys rakentuu vanhoista ja uusista Stand up -jutuista, kauniista pianomusiikista sekä hulvattomasta sketsimäisestä videomateriaalista, joka esitetään valkokankaalta. Ida kertoo juttuja päiväkirjansa sivuilta ja paljastaa synkkiä salaisuuksia, niin omiaan kuin myös muidenkin. Ja nämä salaisuudet, ne ovat toisinaan aika synkkiä… Grönlundin tyyli on mustaakin mustempi, ehdottoman absurdi ja täytyykö edes sanoa – äärimmäisen hauska. Tämä koomikko etsii rajoja ja välillä katsojan onkin kysyttävä itseltään: saako tälle edes nauraa? Teemoista nousee vahvimmin esiin rakkaus, sen etsiminen sekä mielen herkkyys monessa suhteessa. Idan lisäksi jokaisella klubilla nähdään myös vieraileva yleisön lämmittelijä koomikko tai improryhmä.
“Ida kuljettaa yleisönsä kauniin pianomusiikin ja mustan huumorin kautta sellaisen koomisen matkan läpi, että kokemuksesta tulee väistämättä poikkeavuudessaan unohtumaton.” (- Helsinki Comedy Festival)
Muut esitykset:
la 10.4. klo 20.30
HUOM! pe 12.3 klubi peruttu
Esityksen kesto: noin 2h väliaikoineen
Ikäraja: 18-v.
Liput: 12 / 6€
Lippuvaraukset: 044-0130036 ark. klo12-15 ja 2 h ennen esityksen alkua tai liput [ät] tikkurilanteatteri.fi
Paikka: Vernissan huoneteatteri, Vernissa 3 krs, Tikkurilantie 36, 01300 Vantaa
