Lyhytkurssit

Säännöllisen viikoittaisen opetuksen lisäksi Tikkurilan Teatteri- ja Sirkuskoulu järjestää lyhytkursseja, kuten hiihtoloma- ja kesäkursseja sekä perhesirkusta.

Taideopetus soveltuu mainiosti myös osaksi koulujen iltapäivätoimintaa esim. yhteistyössä vanhempainyhdistyksen kanssa. Opetusta voivat antaa omalla koululla Tikkurilan Teatteri- ja Sirkuskoulun opettajat. Koulullamme on kokemusta Vantaan peruskoulujen iltapäivätoiminnan sekä erilaisten työpajojen järjestämisestä jo usean vuoden ajalta.

Ilmoittaudu kursseille klikkaamalla tästä.

***

Syksyllä 2021:
Tikkurilan Teatteri- ja Sirkuskoulun perhesirkuskurssit

PERHESIRKUSKURSSIT

Perhesirkustunneilla harjoitellaan eri sirkuslajeja, kuten pariakrobatiaa ja tasapainoilua. Innostavalla tunnilla opitaan uusia asioita mukavan yhdessäolon, temppuilun ja leikin kautta. Tunnille osallistutaan parina: yksi aikuinen lapsen kanssa. Aikuinen saa vaihtua kurssin aikana, jos vaikkapa sama aikuinen ei pääse joka kerta lapsen mukaan. Tunnille pukeudutaan joustaviin vaatteisiin, joissa on mukava liikkua. Pitkät hiukset kannattaa sitoa kiinni. Pienten osallistujien päiväunet ja ruokailut olisi hyvä tahdittaa niin, että lapsi tulee tunneille virkeänä. Sama pätee tietenkin aikuisiin. 🙂

Lauantaisin 4.9.-3.12.2021 (13 kertaa, syyslomaviikolla 42 ei opetusta)
klo 10.00-11.00 PERHESIRKUS / Kuperkeikka-ryhmä / 3-vuotiaat ja aikuiset
klo 11.00-12.00 PERHESIRKUS / Kärrynpyörä-ryhmä / 4-6-vuotiaat ja aikuiset

Kurssit sopivat kaikille sirkuksesta innostuneille lapsi-aikuinen-parivaljakoille!
Opettaja räätälöi kurssisisällön osallistujille sopivaksi.

Opetuspaikka: Dickursby Skola, Urheilutie 14, Vantaa
Kurssin hinta: 200€ (sisältää lapsen ja aikuisen osallistumismaksun)
Kurssin hinta sisältää välineet ja vakuutuksen.

Kurssi-ilmoittautuminen on käynnissä! Ilmoittaudu klikkaamalla tästä: https://tikkurilanteatteri.inschool.fi/