Tyttö ja varis

Sirkku Peltolan koskettavassa uutuusnäytelmässä neljä eri-ikäistä, eri elämäntilanteissa olevaa henkilöä painii samankaltaisten kysymysten parissa. Jokaisen sisintä kalvavat äärimmäiset ristiriidat: toive nähdyksi tulemisesta vääntää kättä paljastumisen pelon kanssa. Toisen kohtaaminen voi olla pelottavampaa kuin mikään muu ja samalla jokaisen hartain toive. Epätodennäköiselle ystävyydelle antautuminen vaatii rohkeutta, mutta on joskus ainoa tie siihen, että saa olla jollekin toiselle tärkeä.

Ohjaaja Carita Välitalo tekee lempeää ja terävää teatteria, jonka keskiössä on ihminen. Peltolan näytelmiä aiemminkin ohjannut Välitalo tarttuu Peltolan uutuuteen ensimmäisenä pääkaupunkiseudulla. Esityksen visuaalisuudesta vastaavat Välitalon luotetut valosuunnittelija-lavastaja Pikku-Markku Tuominen sekä puvustaja Aila Pelkonen. Ilya Zaytsevin äänimaailma ja esitykseen säveltämä musiikki kulkevat näytelmän kipeiden aiheiden sanallistamattomissa syvyyksissä.

Sirkku Peltolan Tyttö ja varis -näytelmä on ehdolla Lea-palkinnon saajaksi. Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat ry jakaa Lea-palkinnon parhaalle kotimaiselle näytelmälle vuosittain.

Ensi-ilta 13.10.2017

Lisäesitykset kevätkaudella 2018:

La 13.1.2018 klo 19.00 / Su 14.1. klo 15.00 / La 20.1. klo 19.00 / Su 21.1. klo 15.00 / Ke 7.2. klo 19.00 / La 10.2. klo 19.00 / Su 11.2. klo 15.00 / Ke 14.2. klo 13.00 Päivänäytös (Huom! Päivänäytös siirretty keskiviikolle 14.2., poiketen ennakkotiedosta!) / La 17.2. klo 19.00

Osta lippu:

 

Käsikirjoitus: Sirkku Peltola
Ohjaus: Carita Välitalo
Valo- ja lavastussuunnittelu: Pikku-Markku Tuominen
Valoassistentti: Kalle Kivimaa
Äänisuunnittelu: Ilya Zaytsev
Pukusuunnittelu: Aila Pelkonen
Valokuvat: Leena Tiuri
Graafinen suunnittelu: Silva Riukula
Rooleissa: Nina Tikka, Marja Ristola, Timo Luotonen ja Markus Ukkola

Ikäsuositus: yli 13v.
Kesto: noin 2 h 10 min, sisältää väliajan
Paikka: Vinssisali, Kulttuurikeskus Vernissa, 3. krs., Tikkurilantie 36, 01300 Vantaa
Liput ennakkoon (sisältää NetTicketin palvelumaksut): 18 € / 14 €
Ennakkomyynti: www.netticket.fi/tikkurilanteatteri
Ennakkolippuja voi myös ostaa Vantaa-infoista (Myyrmäki, Korso, Tikkurila).
Liput ovelta: 20 € / 16 €
Tikkurilan Teatterin varaus- ja infopuhelin: 044 013 0036 (ma-ke klo 12–15 ja 2 tuntia ennen esityksen alkua) tai liput [at] tikkurilanteatteri.fi(vastaamme sähköpostivarauksiin arkisin)
Liput päivänäytöksiin: 10 € ennakkoon ja ovelta.

Tilaa väliaikatarjoilut Kahvi Charlotta Vernissasta! Lue lisää klikkaamalla tästä.

*****

Menneet esitykset:

Pe 13.10.2017 klo 19.00 Ensi-ilta
Su 15.10. klo 15.00
Ke 18.10. klo 13.00 Päivänäytös
Pe 20.10. klo 19.00
La 21.10. klo 19.00
Su 22.10. klo 15.00
La 28.10. klo 19.00
Su 29.10. klo 15.00
Ke 1.11. klo 13.00 Päivänäytös

Share Project :

  • Share Project :