Alisa Murtomäki

Alisa Murtomäki, sirkusopettaja

Alisa on keväällä 2021 valmistunut sirkusartisti. Alisan erikoistumisala sirkuksessa on rengastrapetsi ja tanssiakrobatia. Vapaa-ajalla Alisa harrastaa boulderointia.

alisa.murtomaki [ät] tikkurilanteatteri.fi

Silja Eriksson

Silja Eriksson, teatteriopettaja

Silja Eriksson on teatteri-ilmaisun ohjaaja (amk), joka työskentelee taiteen ja kulttuurin parissa freelancerina niin eri ryhmiä opettaen, ohjaten kuin esiintyenkin. Tällä hetkellä Silja opettaa Tikkurilan Teatteri- ja Sirkuskoulussa neljää teatteritaiteen perusopetuksen ryhmää ja opiskelee Aalto-yliopistossa visuaalisen kulttuurin ja nykytaiteen maisteriohjelmassa.

Siljalle tärkeää on kohtaamisen ja kuuntelemisen kautta syntyvä vuorovaikutus sekä uuden ajattelun herääminen. Avainsanoja Siljan työskentyssä ovat ryhmälähtöisyys, sekä kokeilevat ja tutkivat menetelmät. Nämä heijastuvat usein esitystaiteen kentältä ammentaviin, kollektiivisesti rakennettaviin esityksiin, joissa ryhmäläisten oma ääni kuuluu. Opettaessa Siljalle on tärkeää luoda ryhmään hyväksyvä ja tasa-arvoinen ilmapiiri, jossa jokainen ryhmäläinen tuntee olonsa kotoisaksi ja jossa on lupa myös heittäytyä ja iloita.

“Taiteen maailma on loputon leikkikenttä, jossa voi tutkia ja kokeilla, oppia ja oivaltaa, mennä epämukavuusalueelle ja haastaa itseään.”

silja.eriksson [ät] tikkurilanteatteri.fi

Janni Johansson

Janni Johansson, sirkusopettaja

Janni Johansson on valmistunut sirkusartistiksi Koulutuskeskus Salpauksesta vuonna 2012. Jannin tunneilla sirkustekniikkaa treenataan monipuolisesti, kehonhuoltoa unohtamatta. Tunneilla on tärkeää hyvä ryhmähenki ja pitkäjänteisyys sirkustaitojen harjoittelussa. Jannin erikoistumisala sirkuksessa on jongleeraus ja esinemanipulaatio.

janni.johansson [ät] tikkurilanteatteri.fi

Sanna Liski

Sanna Liski, teatteriopettaja

Sannasta teatterissa parasta on se, että se mahdollistaa tekijälleen kyvyn ulottua yhdessä paljon pidemmälle, kuin mitä yksin ikinä voisi. Teatteri on yhdessä tekemisen taikaa, jossa jokaisen erityisyys saatetaan näkyväksi. Teatteriopettajana Sanna haluaa kannustaa ja rohkaista oppilaita heittäytymään, oppimaan toisiltaan ja ennen kaikkea nauttimaan hetkestä.

“Teatteri on matka arjen ulkopuolelle ja siksi siinä tulisi aina olla läsnä hauskuus ja ilo.”

sanna.liski [ät] tikkurilanteatteri.fi

Ilja Mäkelä

Ilja Mäkelä, teatteriopettaja

ilja.makela [ät] tikkurilanteatteri.fi

Tuukka Tiihonen

Tuukka Tiihonen, teatteriopettaja

Tuukasta teatterin opettamisessa parasta on se, kun näkee oppilaiden oivallukset, kehittymisen ja itsetunnon kasvun. Teatterissa häntä kiinnostaa se, että sen tekijä ei koskaan tule valmiiksi: aina löytyy uutta opittavaa, erilaisia tapoja tehdä teatteria ja uusia mysteereitä, joita tutkia.

“Teatteri on ryhmätyötä parhaimmillaan. Siinä oppii kuuntelemaan, tukemaan toisia ja rakentamaan yhdessä jotain todella hienoa.”

tuukka.tiihonen [ät] tikkurilanteatteri.fi